mun sydän suli ja hajosi tai sitten toisin päin
(koska voiko se sulaneena hajota)
toivon ettet sanoisi niin kauniisti koska se tekee kaikesta vaikeampaa
hämäännyn kun kukaan ei ole koskaan ennen sanonut samoin
kuten esim että olisin kaunis tai ihana
tai liian laiha
ahdistaa ajatella että kohta pitää tehdä jotain
koska tämä on sellainen tilanne johon ei voi jämähtää
se jotain tarkoittaa sitä että mun pitää satuttaa
siksi mun oma sydän on rikki, koska vaikka leikki on kivaa
niin vihaan itseäni sitten jälkeenpäin kun seuraamukset ei ole niin kivoja
totuus on kuitenkin se etten ole tykästynyt mihinkään muuhun kuin ajatukseen siitä että joku olisi tykästynyt minuun koska en ole koskaan ennen kelvannut vastakkaiselle sukupuolelle ja nykyään en edes välttämättä tahtoisi kelvata ja en osaa olla seurassa mitenkään päin mutta se on silti huumaava tunne kun kelpaisi mutta kuitenkin sellainen että mä en halua jäädä koukkuun ja sivuvaikutukset on paskaa mutta silti tahtoisin houkutella sen pidemmälle mutta mitä pidemmälle menisin sen hankalampaa olisi kääntyä takaisin kaikkien muiden ihmisten takia olisi silti hienoa testata saisinko sen loppuun asti vaikka periaattessa siinä ei ole testattavaa kun mä tiedän jo että kun mä vain nostaisin pikkurillin merkiksi niin se olisi mukana ja haluaisin ehkä testata vähän itseänikin jossain mielessä onneksi mä pääsen taas tiistaina nollaamaan koska alkoholi helpottaa tilanteiden ratkomista vaikka ne meneekin samalla yleensä monimutkaisemmin, ristiriita, kiitosanteeksijanäkemiin

Hei, käy tsekkaamassa mun blogista itelles nää palkintojutskat.
VastaaPoistahttp://eternalsunshineism.blogspot.fi/2012/06/ensin-tallainen-1.html#comment-form
Voimia! ♥